Omin materiaalini on savi, jonka kanssa työskentely kiehtoo minua. Teen siitä kolmiulotteisia veistoksia. On jännittävää ja haastavaa rakentaa ajatukseni, mielessäni oleva aihe, keraamiseksi veistokseksi.
Taiteeni on useimmiten esittävää ja usein se kommentoi ihmistä ja ihmistoimintaa, mutta mikä tahansa eteeni tuleva asia voi olla seuraavan työni aihe. Kun näen taidetta, saan uusia ideoita mutta myös silloin, kun kuulen musiikkia tai kuljen luonnossa tai kaupungilla.
Teen veistokseni vaihe vaiheelta suostuttelemalla. Paketti harmaata savea ja siitä leikkuulangalla lohkaistu osa on alku, jota pala palalta kasvatan ja muokkaan. Leikittelen mielellään pintarakenteen kanssa: jätän sen karhean rouheaksi tai kiillotan silkin sileäksi. Työstän lasituspintaakin ennen lopullista polttoa, sillä haluan siihen epätasaisuutta. Kaikkiaan veistoksen valmistamiseen kuluu aikaa viikkoja.
2019–2020 Kuvataiteen perusopinnot, Tampereen kesäyliopisto 2008–2010 Taidehistorian perusopinnot, Tampereen kesäyliopisto 2007–2010 Aikuisten kuvataiteen syventävät opinnot, Sara Hildén -akatemia 2004–2007 Aikuisten kuvataiteen perusopinnot, Sara Hildén -akatemia
KURSSIT
1989–2018 Taidekursseja, mm. kuvanveisto ja grafiikka, Valkeakoski-opisto 2003-2008 Taiteen verkkokursseja, Valkeakoski, Espoo, Hämeenlinna 1999 Kansainvälinen taidekurssi, Kulttuurit kohtaavat, Rooma, Italia 1997 Kansainvälinen kuvataiteen mestarikurssi, Ihminen ja kesänvalo, Hamina 1995 Målarveckan på Österlen, Lövestad, Ruotsi
yksityisnäyttelyt
2022 Korkojen kera ja vähän sarvienkin, Ilkka-ateljee, Valkeakoski 2018 Kaksi kaupunkia, Ilkka-ateljee, Valkeakoski
yhteis- ja ryhmänäyttelyt
2022 Korkoja ja kavioita, Vihergalleria, Espoo 2022 På byn i högklackad, Abrahamsgårdens Lilla galleri, Norberg 2021 Helmiä Pirkanmaalta, Riihigalleria, Kuhmoinen 2021 Elävä sininen: Kukkia ja korkkareita, Galleria Horisontti, Uusikaupunki 2020 Ceramega 2020, Voipaalan Ilkka-ateljee, Valkeakoski 2016 Savi ja paperi, Vihergalleria, Espoo 2007 Narkissos ja Ekho, Emil-sali, Tampere 2006 Malli ja mieli, Valkeakoski-opisto 2006 Sara HIldén -akatemian kevätnäyttely, Haihara, Tampere 2003-06 Taiteen verkkokurssien loppunäyttelyjä, Valkeakoski opisto
jäsenyydet
Valkeakosken kuvataiteilijat ry, SKJL:n jäsenyhdistys Rapolan kuvanveistäjät ry Pirkkalan Taideyhdistys ry Nansotalon taiteilijat